1Sulata lehtitaikina pakkauksen ohjeen mukaan ja kauli se hieman isommaksi. Leikkaa reunat melkein pohjaan asti ja voitele ne munalla. Pistele keskelle reikiä haarukalla.
2Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
3Murenna 150g fetaa kulhoon ja vatkaa sen joukkoon tuorejuusto, sitruunankuoriraaste, raastettu valkosipulinkynsi, suola sekä pippuri. Lisää joukkoon vielä turkkilainen jugurtti.
4Painele pohjaa lusikalla keskeltä hieman alaspäin. Levitä vispattu feta jäähtyneen pohjan päälle tasaisesti.
5Heitä päälle vielä puolitetut miniluumutomaatit sekä kourallinen hienonnettua basilikaa.
6Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta vielä suolalla ja pippurilla.
7Koristele piirakka rucolanversoilla ja ripottele pinnalle loput fetajuustosta.